BARCELONAN JA BUENOS AIRESIN WORKSHOPPIEN KUVAUS (1999)

Muinaisina aikoina Barcelona on ollut keskus, josta purjehtijat/maailmanmatkaajat ovat lähteneet kaukaisiin maihin ja paikkoihin, muun muassa Buenos Airesiin. He kertoivat kuinka espanjalaiset ja portugalilaiset löytöretkeilijät viisi vuosisataa sitten suunnittelivat ja järjestivät tarkasti pienimpiä yksityiskohtia myöten laivojen varustuksen matkoja varten. Mutta kerran matkalle lähdettyään ja saavuttuaan tuntemattomille vesille he luottivat täysin onneensa ja kohtasivat sen mitä heille tuli vastaan. Soturi ei tarvitse ketään pitämään kiinni kädestään. Tätä korostettiin monessa yhteydessä. Me navigoimme nyt ikuisuudessa.

Maskuliinisuus-sarjan liikkeet. Nämä liikkeet kehittävät seuraavia ominaisuuksia: rohkeutta, malttia, vakautta ja kestävyyttä. Näiden liikkeiden ja taipumattoman intention avulla arkisen aherruksen seurauksena valopallon eri kohtiin kertynyt ja karstoittunut energia saadaan ehkä parhaiten liikkeeseen, ja palaamaan takaisin kehon vitaalikeskuksiin. Miles Reid kertoi tarinan, kuinka Carlos Castanedalla oli tapana sanoa, että me kaikki pystyisimme "uneksimaan", jos me vain emme tuhlaisi energiaamme. Mitä haaskausta! hän huudahti. Mitä haaskausta!

Ohjaaja Gavin Allister sanoi, että ajan henki sanelee sen, että tänä päivänä me emme tarvitse naguaaleja tai guruja selvitäksemme tehtävästä. Hän sanoi, että maagisia liikkeitä tekemällä on mahdollista palauttaa energia vitaalikeskuksiin ja kyetä uneksimaan.

Brandon Scott kertoi meille kuinka eräänä yönä aamuyön tunteina Carlos Castaneda soitti hänelle. Naguaalilla oli jotain tärkeää keskusteltavaa hänen kanssaan. Brandon oli hyvin väsynyt raskaan työpäivän jälkeen, ja niinpä hän kysyi oliko mahdollista keskustella seuraavana päivänä lounaan aikana. Carlos vastasi: - OK. Seuraavana päivänä Brandon odotti kiihdyksissään mikä se tärkeä asia olisi. Mutta lounasta ei koskaan tullut. Hetki oli mennyt ohitse!

Hän kertoi, että tarinan opetus piilee siinä, että ollaksemme tehokkaita meidän on tehtävä maagisia liikkeitä oikeaan aikaan, ikuisuuden ajanmerkkien mukaan, ei vain silloin kuin meille parhaiten sopii.

Ei ole olemassa oikeita harjoitusaikoja, jotka voitaisiin määritellä kellon avulla kaikille sopiviksi, ei edes henkilölle.

Aloitimme harjoitukset tekemällä liikkeitä sarjasta Intentioon valmistautuminen. Opimme pitkän muodon, joka on esitetty myös uudella videolla "Unbending Intent" - Taipumaton Tahto. Seuraavia Intentioon valmistavia liikkeitä me harjoittelimme pareittain.

1.Energian sekoittaminen iskemällä kantapäillä lattiaa (liike 4. Kirja sivu 56)
2.Energian puoliympyrä (22/s.69)
3.Energian leipominen lapaluiden työnnöllä (24/s.71)
4.Energian sysääminen liikkeelle ja siihen tarttuminen polvien alapuolella ja pään yläpuolella (31/s.79)
5.Energian vetäminen polvista reisien etupintaa pitkin (35/s.83)

Ensin kumpikin teki liikkeet samalla nopeudella kasvokkain. Sitten toinen teki hitaasti ja toinen nopeasti kaksinkertaisella nopeudella niin, että molemmat päättivät liikkeen samaan aikaan (eli nopea teki liikkeet sekä oikealla ja vasemmalla puolella kun taas hidas teki liikkeen vain toisella puolella).

Yksi workshopin pääteemoista oli oikea ja vasen keho. Vasen keho yhdistetään intohimoon, tunteeseen ja mysteeriin. Oikea keho yhdistetään järjestykseen, kohtuullisuuteen ja välittömään toimintaan. Teimme Kuumuus-sarjan liikkeitä kummankin kehon mieltymyksen mukaan. Vasen puoli hitaasti ja "juoksevasti", oikea puoli nopeasti ja tarkasti. Soturin päämääränä on tuoda molempien kehon ominaisuudet arkielämän toimintaan, ikään kuin kutoa ne yhteen. Ohjaajat määrittelivät, että liikesarjan lopputuloksena olisi "halkeama maailmojen välissä" ("crack between the worlds"), ovi aistimisen muihin mahdollisuuksiin.

Kuumuus-sarjan liikkeet tehtiin ensin molemmilla puolilla samalla nopeudella. Tärkeää kuitenkin on, että tarkkailemme liikettä siltä puolelta, joka on liikkumaton. He selittivät, että vasen puoli edustaa intohimoa, herkkyyttä ja tutkimista. Oikea puoli on välittömän toiminnan puoli, kohtuullinen ja valpas. Koko huomio, "huomion keskus", kohdistetaan sille puolelle, joka on liikkumaton. Eli kun teemme liikettä esimerkiksi vasemmalla puolella kehoa, kaikki "paino" ja huomio on kehon oikealla puolella. Ennen jokaista liikettä on pieni tauko, pysähdys, jonka aikana huomio siirretään ja asetetaan ja vasta sen jälkeen toteutetaan liike.

Energiaa hämmentävien ja sekoittavien liikkeiden välillä sekoitimme oikean ja vasemman puolen energiaa käyttäen tiikerin käpäläliikkeitä (kuten sapelihammastiikeri liikkeen alussa).

Sen jälkeen kun liikkeitä oli ensin tehty normaalilla nopeudella, meille kerrottiin, että tutkisimme syvemmin vasenta puolta. Tässä osassa vasemman puolen liikkeet ovat hitaita ja pehmeitä, kun taas oikea puoli "napsahtaa" toimintaan. Kuten aikaisemminkin huomio on nytkin sillä puolella, joka on liikkumaton.

1.Energian kerääminen vasemmasta ja oikeasta kehosta kehäksi, jonka sormenpäät puhkaisevat (liike 2. sivu 167). Kahden ympyrän jälkeen askel eteenpäin ja puhkaisu kaksi kertaa
2.Pyörän piirtäminen sormien keskinivelen ollessa koukussa (9.s. 171). Pysytään paikoillaan tämän liikkeen aikana. "Pyörä pyörii taaksepäin", vasen tulee hitaasti alhaalta edestä ylös ja aivan lopussa oikea napsahtaa toimintaan.
3.Energian silottaminen kehon edessä (10.s.172). Tehdään samalla kun astutaan askel eteenpäin.
4. Piirretään yksi energiaympyrä ulkokautta etu-ja keskisormien ollessa ojennettuina (14.s.174). Liikkeen lopussa saman puolen polvi tulee kohti rintakehää työntäen energiaa kehoon
5.Energian liikkeellepano ohimoiden luota (15.s.174). Kun nyrkki tulee alas ohimolta kehon taakse, saman puolen jalka astuu askeleen eteenpäin ja pää kääntyy taaksepäin ja silmät tuijottavat olkapään yli nyrkkiä

Näiden energiaa hämmentävien liikkeiden lopuksi, tehtiin hengitysharjoitus "Energian kuljettaminen hengityksen avulla pään yläpuolelta vitaalikeskuksiin (ei ole kuvattu kirjassa)".

Energian sekoittaminen:
1.Energian kasaaminen vasempaan ja oikeaan kehoon (liike 18. sivu 177).
2.Energian kerääminen yhdestä kehosta ja levittäminen toiseen kehoon (22. s.180)Kun isket astu askel eteenpäin.
3.Energian vasarointi vasemmasta ja oikeasta olkapäästä keskipisteeseen kasvojen edessä (23. s.181)
4.Energian työntäminen sivuille kyynärpäillä (26. s.183). Astu eteenpäin hitaasti vasemmalla jalalla ja kyyristy, sitten astu eteenpäin oikealla nopeasti ja ojenna keho suoraksi, kyynärpäät iskevät sivuille, jalat asettuvat samaan linjaan. Sitten astu taaksepäin oikealla nopeasti, kyyristy, sitten vasen puoli hitaasti linjaan, ojennus, ja kyynärpäiden isku sivuille hitaasti.
5. Energian iskeminen molemmin nyrkein kehon edessä sekä vasemmalla ja oikealla (29. s.185). Aloita astumalla eteenpäin vasemmalla jalalla hitaasti. Vasemman polven noustessa ylös molempien käsien nyrkit iskevät hitaasti polven molemmin puolin. Sitten jalka laskeutuu maahan ja keho kääntyy vasemmalle, tehdään iskut hitaasti. Sitten tauko ja huomion painopisteen siirto. Sitten sama oikealla puolella nopeasti.

Energian sekoittamisen jälkeen tehdään Sivuttaishengitys (liike 37. sivu 192).

Ohjaajat kehottivat meitä kirjoittamaan mitä tahansa liikkeitä ja rekapitulaatiota koskevia kysymyksiä. Ohjaajat olivat hukkua kysymyksien paljouteen. He valitsivat muutaman kysymyksen ja kertoivat vastauksensa kahdessa eri tilaisuudessa.

Kysymys: Mitä tehdä silloin, jos rekapitulaatio tuntuu liian vaikealta, tuntuu kuin olisin "sumussa" tai "pimeässä maailmassa". Miten pääsen siitä ylitse?

Vastaus: Kokemukset, jotka ovat liian vaikeita käsitellä tiettynä hetkenä, voivat katkaista työskentelymme; silloin ehkä koemme, että olemme ikään kuin sumussa tai yksinkertaisesti nukahdamme. Ohjaajat kehottivat tekemään uuden listan, johon laitetaan vaikeat kokemukset ja otsikoksi esimerkiksi "pimeät". "Pimeiden" sijaan voidaan kerrata kokemuksia, jotka ovat keveämpiä ja miellyttävämpiä.

Rekapitulaatio ei ole itsensä kiduttamista!!! Ohjaajat kehottivat intentoimaan, jotta löytäisimme tavan käsitellä "pimeät" kokemukset. He kehottivat siirtämään ne taka-alalle, jolloin intentio näyttää kyllä tien eteenpäin. Myöhemmin kun energiaa on enemmän, voidaan palata näihin raskaisiin kokemuksiin ja käsitellä ne helposti. Ohjaajat rohkaisivat meitä olemaan kekseliäitä ja tarkkaavaisia arkipäivän keskellä voittaaksemme tämäntapaiset esteet.

Meitä kehotettiin olemaan joustavia ja virtaavia sovittaaksemme rekapitulaation mielialamme ja elämäntilanteemme mukaan. Meidän tulisi välttää lineaarista ajattelua kuten esimerkiksi "kuinka paljon aikaa tarvitsen kerratakseni kaikki ne hetket, joissa olen ollut osallisena". Meidän ei myöskään pitäisi odottaa, että kykenemme visualisoimaan muistot absoluuttisen selvinä ja kirkkaina.

Ohjaajat kertoivat, että meillä jokaisella on erityinen mieltymys johonkin tiettyyn aistiin; jotkut muistavat paremmin ääniä, toiset hajuja, toiset ovat visuaalisia, toiset muistavat eletyt tunteet jne. Mikä tahansa meidän mieltymyksemme onkin meidän tulisi käyttää sitä. He myös korostivat, että rekapitulaatiolla ei ole loppua, soturit eivät saavuta kypsää eläkeikää ja lopeta siihen. He muistuttivat, että Taisha Abelar, Carol Tiggs ja Florinda Donner-Grau rekapituloivat joka päivä aina tähän päivään saakka.

Nyei Murez viittasi moniin kompastuskiviin rekapitulaatiossa ja määritteli uudella tavalla energian jäljittämisen ("tracking energy"). Hän kertoi, että on otettava selvää, mikä itsellämme toimii ja mikä ei. Energian jäljittäminen on sitä, että löydämme sen mikä toimii ja mikä ei; energian virtaaminen määrittelee sen, mihin suuntaan meidän pitäisi edetä.

Energia on virtaavaa ja jatkuvasti muuttuvaa ja jokin, joka toimii tällä hetkellä voi juuttua paikoilleen ja juuri siksi meidän on jatkuvasti etsittävä uutta. Navigoiminen on juuri sitä: me seuraamme energian kulkua, jolloin vältämme kompastuskiviä matkan varrella.

Kuinka voimme olla varmoja, että toimimme oikein? Nyei vastasi, että meillä jokaisella on jokin, jota shamaanit kutsuvat sisäiseksi näkijäksi ("The Seer Within"). Sen herättämiseksi maagisiin liikkeisiin on sisäänrakennettuna intentio, joka herättää tuon näkijän meissä ja sallii sen ohjata meitä. Meidän on luotettava itseemme ja kuunneltava sisäistä ääntämme.

Meidän tulisi olla virtaavia ja valppaita tehdäksemme tyhjäksi arkipäivän syntaksin, joka vaatii että asiat on tehtävä tietyssä järjestyksessä tiettyinä aikoina. Kerran Naguaali soitti Brandonille keskellä yötä sanoen: - Brandon Scott, meidän on keskusteltava! Siihen Brandon vastasi: - Mutta nythän on kello 3, emmekö voisi keskustella huomenna lounaalla? CC vastasi: OK, puhutaan huomenna. Mutta he eivät tavanneet ja mahdollisuus meni ohi.


Takaisin artikkeleihin