Eräässä tilaisuudessa puhuessaan pienelle kaverusten ryhmälle Carlos selitti, että kokoomapisteen liikkeen toinen seuraus on se, että asiat saavat uusia muotoja, selkeiden kuvien tilalle tulee syvällisempi ja merkittävämpi selkeys ja elävät olennot saavat valtavan, pyöreän valokentän muodon.

Hän sanoi, että miehen tai naisen valoahohtava hahmo on kuvaus heidän elämästään. Näkijät katsovat jokaista yksityiskohtaa ja sillä tavalla päättelevät, onko henkilö valmis oppilaaksi vai ei.

"Useimmat ihmiset kohtelevat tonaaliaan huonosti: sen seurauksena heidän säikeensä retkottavat kuin vanhan verhon laskokset. Nuo 'väsyneet' säikeet toimivat eräänlaisena liimana, tukkien energian luonnollisen virtauksen. Don Juan kutsui niitä 'tonaalisiksi kelloiksi', koska niiden muoto on sellainen; ne ovat sameita ja antavat vaikutelman raskaasta painosta. Liikkuessaan nuo kentät matelevat tai tekevät lyhyitä harppauksia ikään kuin ne raahaisivat jotain tai ikään kuin henkilöllä olisi päällään aivan liian iso karhupuku."

"Sotureilla sitä vastoin laskokset ovat jänteviä. Heidän kotelonsa on lähes pallon muotoinen ja he uhkuvat elinvoimaa; alempi osa on tiivis kuin täyteläinen kumipallo ja se ponnahtelee nousten irti maasta. Kun ne menevät eteenpäin, nämä pallot eivät matele vaivalloisesti, vaan pikemminkin hyppivät ilosta ja toisinaan liukuvat pitkän matkan eteenpäin.Don Juan kutsui niitä 'tiehöyliksi' ja sanoi, että oli ilo kohdata sellainen kadulla."

"Mutta vain näkijät pystyvät kunnostamaan valohehkunsa siten, että he pystyvät nousemaan kokonaan irti maasta ja lentämään. Jotkut pystyvät murtamaan rajansa, mikä näyttää siltä, kuin nuo soturit olisivat repineet kelmun, joka piti heidän energiaansa sisällään, paljastaen sädehtivän ytimensä. He ovat matkaavia shamaaneita eivätkä he enää ole riippuvaisia fyysisestä kehostaan voidakseen olla tietoisia ja voidakseen toimia."

"Oppilaan tehtävä on keskittää energiakehonsa uudelleen moitteettomilla ja määrätietoisilla toimilla, mikä saa aikaan kokoomapisteen liikkumisen. Ennen kaikkea hänen tulisi saada energiansa liikkumaan ja saada se virtaamaan luonnollisella tavalla. Tällä tavalla hänen säikeensä ojentuvat ja alkavat hohtaa meripihkan sävyisinä."

"Aistiminen tapahtuu voimakasta valkoista valoa hohtavassa pisteessä, joka yleensä on tiukasti kiinni juuri tietyn alueen sisäpuolella. Shamaanit kutsuvat sitä 'ihmisen nauhaksi'. Tämä piste virittää ulkopuolelta vastaanottamamme virtaukset valoahohtavan alueen sisäpuolella olevien kanssa samalla tavalla kuin antenni kerää radioaaltoja ja muuntaa ne ääneksi."

Hämmästykseksemme hän vakuutti meille, että pisteen näkeminen on verrattain yksinkertainen asia ja että se tapahtuu jo polun varhaisessa vaiheessa.

"Riittää, että kannustaa siihen sopivalla tavalla. Oppilaan ei koskaan tulisi sanoa: 'Olen surkea, en näe mitään', vaan päinvastoin: 'Kykenen näkemään sen... kyllä, siinä se on!' Jos toistamme tätä intentiota uudestaan ja uudestaan, ennemmin tai myöhemmin kokoomapiste sisältyy aistimiskenttäämme. Tämä on ensimmäinen askel sen tietoiseen liikuttamiseen."

Joku ryhmästä kysyi häneltä, kuinka voimme tarkkailla omaa aistimistamme. Hän selitti, että koska emme pysty aistimaan mitään muuta kuin sen, mikä kulkee kokoomapisteen kautta, ainut tapa ymmärtää tämä asia on sanoa, että piste aistii itsensä. Kaikki mitä näemme, on tulosta sen toiminnasta. Tästä syystä meillä on tunne, kuin liekki palaisi siinä, missä virtauksemme yhtyvät ulkopuolella olevien kanssa. Hän sanoi, että voimme yhtä hyvin kuvata ilmiön kuuloon liittyvillä termeillä eli kuin sähköisenä räsähdyksenä, joka on merkki virittymisestä.

"On tärkeätä todeta se itse, sillä se vie sinut mielen tuolle puolen, se täyttää sinut hiljaisella tiedolla. Pelkästään sen näkemisellä on vaikutus, joka hievauttaa jähmettynyttä kokoomapistettä."

Hän jatkoi sanomalla, että kokenut soturi kykenee siirtämään huomionsa hyvin kauas ihmisen nauhasta. Tämä laajentaa huomattavasti hänen aistimiskykynsä ulottuvuutta.

"Jotkut matkustavat epäorgaanisten olentojen valtakuntaan; tämä virittyminen on energialle erityisen tyydyttävää ja matkaaja palaa kotiin uudistuneena. Toisilla on taipumus mennä alemmille alueille, pedon alueelle, tietoisuuden viheliäisimpiin kolkkiin. Ihmisille se on vaarallinen paikka, sillä viipyminen siellä pitempään voi tuottaa fyysisiä vammoja."

Häneltä kysyttiin, missä itse on silloin kun kokoomapiste liikkuu alemmille alueille.

Hän vastasi:

"Taidatte kuvitella, että kokoomapiste mahtuu järkiperäisen ajattelunne inventaariin, mutta niin se ei ole. Älkää pitäkö sitä kiinteänä kappaleena tai kehonne yhtenä osana. Meillä ei ole kokoomapistettä, me olemme kokoomapiste!"

"Silloin kun soturi on vangittu ihmisen hahmon rajojen sisäpuolelle, etäisin paikka, johon hän voi siirtää kokoomapisteensä, on tyhjiöksi koettu alue, jota näkijät kutsuvat 'helvetin esikartanoksi'. Se on todellinen alue muiden maailmojen rajalla, siirtymäalue toisen huomion äärialueella."

"Nämä liikkeet kartuttavat ja tiivistävät henkilökohtaista voimaamme kunnes lopulta kiteytyvät eräänlaiseksi valoahohtavaksi matriisiksi, jota don Juan kutsui 'unennäön sijainneiksi'. Tutkimalla noita sijainteja shamaanin henkilökohtainen kokemus erkaantuu ihmiselle totunnaisesta ja tulee melkeinpä rajattomaksi."

"Kokoomapisteen liikkumista ei aja eteenpäin ainoastaan innostuksemme päästä ihmeellisiin unikuviin, vaan ennen kaikkea se tosiseikka, että jokainen hallittu siirtymä vapauttaa valtavan määrän energiaa. Ihanteellista olisi, että soturi käyttäisi peräänantamatonta intentiotaan ja sytyttäisi energiakenttänsä ikään kuin hän olisi yksi jättimäinen kokoomapiste, jotta voisi todentaa kaiken kerta heitolla. Tällöin piste ampaisee ulospäin ja kasvaa ja matkaaja muuttuu valon räjähdykseksi eikä hänen muotonsa koskaan enää palaudu. Tämä on hienoin haaste, tietoisuutemme yhdistäminen äärettömyyden kanssa."

KOKOOMAPISTEEN ELOONJÄÄMINEN

Vaikka Carlos usein mainitsi aiheen kuolema, hän vältti puhumasta siitä, mitä tapahtuu kun ihminen kuolee. Tämä tilaisuus tuntui olevan hyvä sauma tentata hänen mielipidettään siitä.

"Carlos," kysyin häneltä, "mitä meille tapahtuu kun kuolemme?"

"Se riippuu," hän vastasi. "Kuolema koskettaa meitä kaikkia, mutta se ei ole kaikille samanlainen. Kaikki riippuu ihmisen energian tasosta."

Hän vakuutti minulle, että tavallisen ihmisen kuolema on hänen matkansa loppu, hetki, jolloin hänen on palautettava Kotkalle koko se tietoisuus, jonka hän on kerännyt elämänsä aikana.

"Ellei meillä ole mitään muuta tarjottavana sille kuin henkemme, me olemme mennyttä. Tällainen kuolema pyyhkii pois kaikki tuntemukset yhtenäisyydestä."

Kysyin häneltä, onko tämä hänen henkilökohtainen mielipiteensä vai osa näkijöiden perinteistä tietoa.

Hän vastasi:

"Se ei ole mielipide; olen ollut toisella puolella ja tiedän. Olen nähnyt lapsia ja aikuisia harhailemassa siellä ja olen tarkkaillut heidän yrityksiään muistaa itsensä. Niille, jotka tuhlasivat energiansa, kuolema on kuin ohikiitävä uni täynnä tasaisesti haihtuvien muistojen kuplia ja sitten ei mitään."

"Tarkoitatko, että nähdessämme unta me lähestymme kuoleman tilaa?"

"Emme ainoastaan lähesty, me olemme siellä! Mutta koska kehomme elinvoima pysyy vahingoittumattomana, me voimme palata. Kuolema tarkoittaa kirjaimellisesti unta."

"Näetkös, kun tavallinen ihminen uneksii, hän ei kykene kohdistamaan huomiotaan mihinkään; hänellä ei ole mitään muuta kuin elämänsä aikana kerättyjen kokemusten tuottamat hajanaiset muistot. Jos tällainen ihminen kuolee, ero on siinä, että uni on pitempi eikä hän enää herää. Se on kuoleman uni."

"Kuoleman kulku voi viedä hänet ilmestysten virtuaalimaailmaan, jossa hän voi tarkastella maailmankatsomuksensa, taivaidensa ja yksityisten helvettiensä, aineellistumista, mutta ei mitään muuta. Sellaiset unikuvat alkavat ajan myötä hälvetä, kun muistojen impulssit kuluvat loppuun."

"Ja mitä tapahtuu kuolleiden ihmisten sieluille?"

"Ei ole olemassa sielua, on olemassa vain energia.Kun fyysinen ruumis häviää, jäljelle jää ainoastaan muistojen kyllästämä energiaolemus."

"Jotkut yksilöt ovat niin itseään tiedostamattomia, että he kuolevat miltei huomaamatta sitä. He ovat kuin muistinmenetystä potevat ihmiset, joilla on kokoomapisteen tukkeuma eivätkä he voi enää virittää muistojaan, heillä ei enää ole jatkuvuutta; sellaisina he tuntevat olevansa pysyvästi unohduksen partaalla. Kuoltuaan nuo ihmiset hajoavat melkein välittömästi; heidän elämänsä impulssi kestää enintään muutaman vuoden."

"Useimmilla ihmisillä hajoaminen kestää kuitenkin hieman kauemmin, sadan ja kahdensadan vuoden välillä. Ne, jotka ovat eläneet elämän täynnä sisältöä, voivat kestää viitisensataa vuotta. Aika on vielä pitempi niillä, jotka pystyivät luomaan siteitä ihmismassojen kanssa; he voivat säilyttää tietoisuutensa kokonaisen vuosituhannen ajan."

"Kuinka he saavat sen aikaan?"

"Seuraajiensa huomion avulla. Muistot luovat siteitä elävien ihmisten ja täältä poistuneiden välillä. Tällä tavalla he pysyvät tietoisina. Ja tästä syystä historiallisten henkilöiden palvonta on niin turmiollista. Menneisyydessä tämä oli intentio niillä, jotka muumioitiin; säilyttää nimensä historiassa. Ironista kyllä, se on suurin vahinko, mitä voidaan aiheuttaa energialle. Jos haluat toden teolla rangaista ihmistä, hautaa hänet lyijyarkussa; hänen hämmennyksensä ei lopu koskaan."

"Ei ole väliä, mitä tekee ja miten on elänyt; tavallisella ihmisellä ei ole pienintäkään mahdollisuutta jatkaa eteenpäin. Shamaaneille, jotka elävät kasvokkain äärettömyyden kanssa, viisi vuotta tai viisi tuhatta vuotta eivät ole mitään. Tästä syystä he sanovat, että kuolema on välitön hajoaminen."

Halusin tietää, voivatko kuolleet palata ottaakseen yhteyttä eläviin.

Hän vastasi:

"Suhteet erilaisten tietoisuuden alueiden asukkaiden kesken ovat mahdollisia vain kokoomapisteen yhdistymisen avulla. Kuolema on aistimisen lopullinen este. Elossa olevat ihmiset voivat mennä kuolleiden valtakuntaan unien kautta, mutta tämä on sellainen asia, jota soturi ei tee, sillä se vain kuluttaa pois hänen energiansa. Toisaalta on täysin eri asia ottaa yhteys shamaaneihin, jotka ovat menneet pois."

"Miksi?"

"Koska he kykenivät tavoittamaan energeettisen kaksoiskappaleensa ja säilyttivät yksilöllisyytensä tekniikkojensa avulla."

"Kuinka voimme tehdä tuttavuutta sellaisen tietoisuuden kanssa."

"Unennäössä. Soturille, joka on jo mennyt pois, on kuitenkin hyvin vaikea kohdistaa huomionsa tähän maailmaan, ellei hänellä ole jotain tiettyä tehtävää suoritettavana. Tavalliselle ihmiselle on vielä vaikeampaa pitää yllä tätä yhteyttä."

"Sotureille kanssakäyminen näiden olentojen kanssa on elähdyttävää, mutta muille se on pelottavaa, sillä epäorgaaninen shamaani ei ole haamu, vaan tietoisen ja säälimättömän energian tehokas valmistaja, kykenevä vahingoittamaan niitä, jotka tulevat sen lähelle tyhmänrohkeina. Tällainen yhteys voi olla vielä vaarallisempaa kuin kanssakäyminen elävän shamaanin kanssa."

"Mikä siinä on vaarallista?"

"Se johtuu energian luonteesta. Jos kuvittelet, että shamaanit ovat hyväntahtoisia ihmisiä, sinä erehdyt; he ovat naguaaleja!"

"Meidän ihmisten rakenteessa on hyvin outo piirre, joka pakottaa meidät käyttämään mitä tahansa keinoa, mikä on tarpeen. Se on jotain hyvin luontaista, emme voi sitä estää. Tämä piirre on kärjistynyt shamaaneissa ja vahvistuu hänen poismenonsa jälkeen, sillä enää ei ole mitään jarruja vähentämässä sen tehoa. Kun shamaanista tulee epäorgaaninen, hän palautuu siksi, mitä hän aina oli: kosminen, saalistava virtaus."

SYKLISET OLENNOT

Ennen kuin tapasin Carloksen, olin itämaisten tekstien seurauksena suosinut jälleensyntymisoppia. Se tuntui loogiselta vaihtoehdolta kristinuskon ajatukseen ruumiin ylösnousemuksesta. Eräässä keskustelussa hän kuitenkin huomautti, että kristinuskon ja itämaisten uskontojen opit ovat epäilyttävän samanlaisia, sillä ne saavat alkunsa yhteisestä nimittäjästä: kuolemanpelosta.

Hänen kommenttinsa suisti minut hämmennyksen valtaan. Se oli ihan uusi tarkennus asiaan, joka oli aina kiehtonut minua.

Kun kysyin hänen mielipidettään, Carlos yritti suunnata kiinnostukseni toiseen asiaan ihan kuin ei olisi ollut soveliasta puhua tästä asiasta. Mutta myöhemmin hän muutti taktiikkaansa ja kertoi minulle, että kaikki kuvitelmani persoonallisuuden säilymisestä olivat seurausta sosiaalisista määräyksistä.

"Ne ovat kertoneet, että sinulla on aikaa, että on toinen mahdollisuus. Valheita!"

"Näkijät väittävät, että ihminen on kuin pisara vettä, joka erotettiin elämän merestä ja joka alkoi hehkua itsekseen. Tuo hehku on aistimisen kokoamisen piste. Mutta heti kun hohtava kotelo on hajonnut, yksilöllinen tietoisuus murentuu ja muuttuu kosmiseksi. Kuinka se voisi palata? Shamaanien mielestä jokainen elämä on ainutlaatuinen, mutta sinä toivot voivasi uusia sen?"

"Näkemyksesi ovat peräisin suurista luuloista, joita sinulla on omasta yhtenäisyydestäsi. Mutta kuten kaikki muutkin, sinä et ole kiinteä kappale, sinä virtaat. Sinun 'minäsi' on ajatusten summa, muisto; ei mitään konkreettista!"

Kysyin häneltä, miksi uskonnot julistavat hyvin erilaista katsomusta.

Hän vastasi:

"Se on helppo ymmärtää; ne ovat vastauksia ihmisen esi-isiltä perittyihin pelkoihin. Jokainen kulttuuri kehitti omat väittämänsä ja selityksensä, mutta vain näkijät ovat uskomusten yläpuolella, todistaen itse noita Kotkan virtausten puolia."

Hän selitti, että maailmankaikkeudessa on energiaryppäitä, joihin me olemme kiinnittyneitä kuin rukousnauhan helmet ovat kiinnittyneitä toisiinsa. Me olemme syklisiä; me olemme hehkuvan leimasimen tuotoksia ja joka kerta, kun uusi olento syntyy, hän ilmentää tuon mallin ominaisuuksia. Mutta ketju, joka yhdistää meitä, ei ole luonteeltaan yksilöllinen; se ei merkitse muistojen tai persoonallisuuden siirtymistä tai mitään sen kaltaista.

"Selviytyäkseen kuolemasta on pakko olla shamaani. Ravitsemalla Kotkan elävällä jäljennöksellä shamaanit pystyvät pitämään yksilöllisen tietoisuutensa liekin palamassa ikuisuuksia. Se on melkoinen taidonnäyte. Luuletko, että tämän soturin suurimman saavutuksen pitäisi olla ilmainen lahja?"

Huomautin, että viimeaikaiset tutkimukset olivat osoittaneet, että jotkut ihmiset kykenevät tietyissä olosuhteissa muistamaan tapahtumia menneestä elämästä.

Hän väitti, että se on virheellinen tulkinta asiasta.

"On totta, että jokainen voi virittyä tiettyihin eläviin virtauksiin, jotka tapahtuivat toisina aikoina ja tuntea, että hän ei elänyt vain yhtä, vaan monta elämää. Mutta se on vain yksi virittyminen miljoonien vaihtoehtoisten virittymisten joukossa."

SHAMAANIN VAIHTOEHTO

Kysyin häneltä, onko tavallisella ihmisellä mitään mahdollisuutta välttyä kuolemasta. Hän vastasi, että aina on yksi mahdollisuus: soturin elämäntapa.

"Jos haluat ymmärtää tämän, älä tarkastele sitä mustavalkoisesti. Näe se pikemminkin ilmauksena kokoomapisteen liikkumisesta. Soturin haaste on kohdistaa huomionsa ja taistella, jotta hän voisi säilyttää yksilöllisyytensä vielä poismenonsa jälkeenkin."

"Kun me saavutamme tietyn aistimisen kynnyksen, me näemme, että fysikaalinen kuolema on haaste. Aivan kuten on olemassa kaksi tapaa elää, on olemassa kaksi tapaa kuolla; molemmissa voimme toimia kuin moitteettomat soturit - tai kuin tietämättömät idiootit. Tuo ero on kaikki kaikessa."

"Tarkoitatko, että se mitä tapahtuu kuoleman jälkeen, riippuu siitä, miten valmistaudumme siihen?"

Ymmärtäen kysymykseni tarkoituksen hän vastasi:

"Kyllä, mutta ei siten kuin sinä haluat sen tulkita. Käsitys, että hyvyys tai tiettyjen käskyjen noudattaminen auttaisi asiaa on harhaluulo, jonka yhteiskuntajärjestys on tartuttanut meihin. Ainut valmennus, joka on kelvollinen, on omaksua tinkimätön soturin elämäntapa, joka opettaa meille, kuinka säästää energiaa ja olla moitteeton."

"Koska on olemassa kaksi tapaa elää ja kaksi tapaa kuolla, on myös olemassa kahdenlaisia ihmisiä: ne, jotka tuntevat olevansa kuolemattomia ja ne, jotka ovat jo kuolleet. Ensinmainitut hautovat mielessään toiveita, jälkimmäiset eivät. Soturi on ihminen, joka tietää, että hänen aikansa on jo täysi, mutta silti hän jatkaa taistelua, koska se on hänen luontonsa. Jos katsot hänen silmiinsä, näet tyhjyyden."

"Mutta mikä soturin vaihtoehto loppujen lopuksi on?"

"Ihmisellä on olemassa vain yksi keino olla oman loppunsa edellä: energian käsittelyn avulla. Tämä homma pitää sisällään unennäön, pyydystämisen ja menneisyyden kertaamisen. Nämä kolme tekniikkaa yhdessä antavat saman lopputuloksen: täydellisen energiakehon."

"Yleisesti ottaen olemassaolomme kesto riippuu suuressa määrin siitä, millä tavalla kohtelemme energiaamme. Me jätämme tämän elämän täpötäynnä jokapäiväisiä huolia, meitä kuluttavat näkemämme ja kohtaamamme asiat ja tästä syystä me kuolemme. Mutta jos vaadimme itsellemme takaisin koko elinvoimamme menneisyyden kertaamisen avulla, kuolema ei enää voi olla sama, sillä me olemme kokonaisia."

"Näkijän näkökulmasta soturi, joka on kerrannut elämänsä, ei kuole. Hänen huomionsa on niin kompakti, että se on yhtä jatkuvaa, johdonmukaista linjaa: se ei ole pirstoutunut. Hänen menneisyyden kertaamisensa ei lopu koskaan, se jatkuu ikuisesti, sillä se työ on hänen vaiheidensa mieleen palauttamista, riippumatonta elämää ja eheyttä ."

"Aivan kuten tarvitsemme tietyn määrän kokemusta voidaksemme toimia yksilöinä, shamaani tarvitsee riittävästi harjoitusta toisessa huomiossa voidakseen olla todellinen shamaani; muutoin hän ei ole valmis, kun aika tulee ja hän menee äärettömyyteen keskeneräisenä shamaanina. Kuitenkin soturilla, joka on ponnistellut koko elämänsä saavuttaakseen moitteettomuuden parametrit, on toinenkin mahdollisuus. Hän voi koota elämänsä tapahtumat ja kerätä hajallaan olevan energiansa ja mennä naguaalin maailmaan."

Kysyin häneltä, mitä shamaani tekee siinä maailmassa. Hän vastasi:

"Useimmille ihmisille kuolema on äänetön sisäänmeno johonkin täysin vieraaseen, suunnilleen samaa mitä koemme tavallisissa unissa. Siellä millään ei ole lineaarista järjestystä ja ajan, avaruuden ja painovoiman käsitteet eivät päde. Kuvittele, mitä soturi hallitsemalla unennäön kaksoiskappaleensa voi tehdä tuon laatuisella matkalla! Ymmärrät varmaankin, että tämä on suuri tietoisuuden saavutus."

"Shamaani on ihminen, joka käyttää elämänsä itsensä virittämiseen ankaran kurinalaisuuden avulla. Kun hänen aikansa tulee, hän kohtaa kuoleman kuin uuden osuuden matkallaan. Toisin kuin tavallinen ihminen, hän ei yritä lievittää pelkoaan väärillä toiveilla."

"Soturi lähtee lopulliselle matkalleen täynnä riemua ja hänen kuolemansa tervehtii häntä ja sallii hänen pitää yksilöllisyytensä ikään kuin voitonmerkkinä. Hänen olemassaolonsa on niin hienosti viritetty, että hänestä tulee pelkkää energiaa ja hän katoaa sisäisen tulen polttamana. Tällä tavalla hän pystyy jatkamaan yksilöllisyyttään tuhansien miljoonien vuosien ajan."

"Tuhansien miljoonien?"

"Aivan niin. Me olemme maan lapsia, se on meidän perimmäinen alkulähteemme. Shamaanin vaihtoehto on yhdistyä maan tietoisuuden kanssa niin kauan kuin maa on olemassa."