ONTARION WORKSHOPIN KUVAUS (2001)
Workshopissa oli n. 350-400 osallistujaa, joista 50-60 ensikertalaista. Workshop oli sisäisen hiljaisuuden ja pyydystämisen workshop. Opimme seuraavat sarjat:
Fundamentals of The Stalker
Stalking Oneself
Stalking The Solidity of Oneself (tai Stalking The Fixed Idea of Ourselves)
In an Instant
Wheels
Tour of Awareness
Mapping The Physical and Energy Body
Workshop aloitettiin videoliikkeillä Antenna ja Infinity breath. Sen jälkeen tehtiin Fundamentals of The Stalker.
Cleargreenin ohjaaja Nyei Murez kertoi, että ensimmäiset Tensegrity-workshopit olivat vuonna 1995. Workshoppeja on nyt pidetty kuuden vuoden ajan eli kaksi kolmen vuoden jaksoa. Asiat tapahtuvat kolmen vuoden jaksoissa, joten nyt (elokuussa 2001) on alkamassa uusi
kolmivuotisjakso. Kolme vuotta sitten oli workshop Ontariossa ja nyt siis uudelleen. Kuuden vuoden aikana on tapahtunut energeettisiä siirtymiä ja viimeksi tällainen siirtymä tapahtui kesällä 2001 Barcelonan-Pietarin workshopeissa.
Nyei kertoi, että kolmen ensimmäisen vuoden (1995-1998) workshoppien tarkoitus oli kyllästäminen. Kolme vuotta sitten alkoi menneisyyden kertaamisen (rekapitulaatio) jakso (1998-2001). Kolme vuotta sitten Ontarion workshopissa ensimmäistä kertaa rekapituloitiin ryhmässä. Nyt aika on kypsä pyydystämiselle.
Harjoittajat ovat nyt täynnä energiaa. Mutta ellei meissä mikään muutu, käytämme liikkeiden avulla saamamme energian siihen, mitä tällä hetkellä olemme.
Nyei kertoi Carlos Castanedan sanoneen, että maagiset liikkeet ovat vaarallisia: koottu energia lisää sitä, mitä me olemme tällä hetkellä
ja ellei meissä mikään muutu, meistä tulee todellisia kiusankappaleita.
Jos olemme typeryksiä, meistä tulee vielä pahempia typeryksiä.
Nyei kertoi harjoitusryhmien raportoineen, että niissä on enemmän riitoja kuin ennen.
Nyei kertoi jonkun ryhmän raportoineen, että intensiiviviikonlopun jälkeen porukka oli täynnä kiukkua.
Nyt alkaa pyydystämisen aika. Pyydystäminen ei ole muiden ihmisten hassuttamista tai strategioiden laatimista, vaan tietoisuutta omasta käyttäytymisestämme,
käyttäytymiskaavoistamme ja tavoistamme reagoida tapahtumiin.
Nyei pyysi meitä miettimään viimeisen puolen vuoden ajalta tapahtumaa, joka on saanut meidät emotionaalisesti kiihtymään
ja on saanut valopallossa olevat säikeemme juuttumaan.
Hän kehotti meitä tutkimaan, millä ruumiinosalla reagoimme tapahtumaan (esim. jäykistämällä hartioita tai kasvojen
lihaksia tai vaikkapa kipristämällä varpaita). Erityisesti hän kehotti meitä tutkimaan, miten tapahtuma vaikutti hengitykseen,
sillä tuollaiset tapahtumat vaikuttavat aina hengitykseen. Hengitys onkin avain, jota pyydystäjä käyttää.
Nämä emotionaalisesti kuohuttavat tapahtumat liikuttavat kokoomapistettä. Tällaisessa tilanteessa normaali ihminen saa kokoomapisteen juuttumaan uuteen sijaintiinsa valittamalla ja keksimällä selityksiä tapahtumalle. Sen sijaan soturit eivät valita eivätkä selittele ("don't complain, don't explain"), vaan ovat tietoisia siitä, millä ruumiinosalla he reagoivat tapahtumaan. He kiinnittävät huomion hengitykseen ja hengittämällä syvään ja rentouttamalla kehonsa heidän kokoomapisteensä pysyy joustavana eikä juutu tähän uuteen sijaintiin.
Me emme voi muuttua, muuttaa luonnettamme, persoonaamme. Se minkä pitäisi muuttua on näkemys itsestämme.
Ihmisillä on taipumus tehdä inventaareja: luokitella ja tehdä listoja.
Pyydystäjät käyttävät tätä ihmisen normaalia taipumusta hyväkseen ja laativat listan siitä, mitä he itse ovat.
Rekapitulaatio on väline, jonka avulla tulemme tietoiseksi käyttäytymisestämme ja voimme laatia näitä listoja.
Soturit nauravat listalleen eli sille mitä he itse ovat.
Nyei kertoi, että monet harjoittajat luettuaan Taisha Abelarin kirjan harmittelevat sitä,
että heillä ei ole mahdollisuutta rekapituloida kahdeksaa tuntia päivässä kuten Taishalla oli.
Taisha on kuitenkin kertonut, että noitien talossa viettämänsä ajan jälkeen hänen oli tavattoman vaikea sopeutua normaaliin elämään.
Hän ei ollut voinut testata rekapitulaation avulla tekemiään havaintoja normaalielämässä.
Nyei totesi, että itse asiassa me olemme
edullisemmassa asemassa, koska voimme testata löydöksemme ja niiden kantavuuden välittömästi vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa.
Soturit eivät elä erakoina vaan he hakeutuvat aktiivisti kanssakäymiseen muiden ihmisten kanssa.
Soturit toimivat aktiivisti maailmassa eivätkä vetäydy siitä.
Rekapitulaation avulla tulemme tietoisiksi niistä sopimuksista, jotka olemme allekirjoittaneet.
Esim. jos joku on joskus sanonut "olet epäluotettava", "olet kömpelö" tms.
Allekirjoitamme sopimuksen uskomalla nuo arviot itsestämme ja toistamalla niitä itsellemme.
Sisäinen dialogimme toistaa "olen epäluotettava", "olen kömpelö" tms. Meidän tulisi tutkia, pitävätkö nuo arviot paikkansa,
ovatko ne energeettisiä tosiasioita.
Sisäisen dialogin avulla ylläpidämme mielikuvaa itsestämme. Yhtä hyvin voimme muuttaa sisäisen dialogimme:
Nyei kertoi, että don Juan kehotti Castanedaa viikon ajan toistamaan itselleen
"olen moitteeton, energiaruumis on kanssani". Nyei kehotti myös meitä toistamaan noita sanoja viikon ajan itsellemme.
Energiaruumis on ulkopuolella, mutta se on myös sisällämme. Ongelmamme on,
että etsimme vastauksia liian kaukaa. Linkin puhdistaminen intentioon tarkoittaa sitä, että puhdistamme linkin muihin ihmisiin. Linkki muihin ihmisiin ei
katkea vaan puhdistuu. Soturit eivät katso muita ihmisiä alaspäin, mutta eivät liioin mielistele muita ihmisiä. He kohtaavat muut ihmiset tasavertaisina.
Me emme suoriudu siitä yksin. Me olemme yksinäisiä olentoja, mutta hyppyä tuntemattomaan emme pysty tekemään yksin vaan tarvitsemme avustajan.
Cleargreenin ohjaajat kertoivat, että maagiset liikkeet ovat hyvin vanhoja,
yli 10000 vuotta sitten eläneiden shamaanien löytämiä. He kertoivat, että liikkeiden harjoittajat ovat nyt kuin kattilassa,
josta ei ole ulospääsyä; ei siksi, että olisimme ansassa vaan koska emme halua. Uudet harjoittajat tuovat tuoreen näkymän ja
pitempään harjoittaneiden intentio vetää uudet nopeasti mukaan niin, että he pystyvät omaksumaan liikkeet hyvin nopeasti.
Liikkeet eivät ole jumppaa, kysymys ei ole siitä, muistaako sarjat tai
liikkeet tismalleen oikein tai miten hyvin osaa tehdä liikkeitä.
Nykyihminen havainnoi maailmaa istuma-asennosta, usein työpöydän ääressä. Yleensä emme ole tietoisia siitä, mitä tapahtuu työpöydän alla,
jaloissa. Myös jalat ovat osa kehoamme, joten meidän tulisi olla tietoisia myös niistä.
Nyei kertoi, että naguaali Carlos Castaneda poistui tästä maailmasta säilyttäen täyden tietoisuutensa.
Hän poistui eri tavalla kuin don Juan, koska Castaneda oli yksin, don Juanilla taas oli koko seurue mukanaan.
Eräs osallistuja kysyi välineistä, joita voi käyttää sisäisen hiljaisuuden saavuttamiseen.
Nyei kehotti tässä vaiheessa käyttämään vain niitä välineitä, jotka kuvataan Maagiset liikkeet-kirjassa (nahkapaino, teflon-pallot).
Muut välineet (esim. keppi, joka tuetaan leuan alle) eivät ole vielä ajankohtaisia, mutta niiden aika tulee myöhemmin.
Takaisin artikkeleihin
|